Tuntuu hieman tätimäiseltä varoitella näin juhannusaattona juhlinnan vaaroilta. Siksipä jätän sen tekemättä, vaikka asiassa on vinha perä. Kaikki tietävät kuitenkin perusteeman: pelastusliivit päälle, sepalus ja korkki kiinni veneessä, maissa ja tulen kanssa touhutessa. Aina kuitenkin vahinkoja sattuu, mutta suurin osa kolhuista tapahtuu varmaan arkena tavallisissa touhuissa.
Vastaanotollamme kävi juuri asiakas, jonka ylähuulessa oleva arpi laittoi kysymään sen aiheuttajaa. Mies kertoi lentäneensä polkupyörän tangon yli törmäystilanteessa, jolloin hampaat tulivat ylähuulen läpi. Kysyin tietysti roolini vankina, että säilyivätkö hampaat hengissä. Keskustelun vastapuoli mulkaisi hieman ihmeissään minua ja vastasi, että viis hampaista kun henki säilyi. Pelastuksena oli pyöräilykypärä.
Pesäpalloa jonkin verran seuranneena kypärän merkitys pelissä on tullut selväksi. Pallo on kivenkova ja nuppiin osuessaan tekee pahaa jälkeä. Lyönti lähtee parhaimmillaan n. 150 km:n tuntivauhtia, joten kallo jää kevyesti toiseksi. Oman alakouluni aikaan pesäpalloa pelattiin enempi innolla kuin älyllä. Kaverini toimitti lukkarin virkaa syyssäässä tyylikkäästi toppahousuissaan, mutta syöttötilanteessa rohkeasti vauhtia ottanut lyöjä kumauttikin mailalla syöttäjää päähän. Seurauksena lukkarin kuulaaseen lapsenotsaan nousi muhkea sinertävä sarvi. Hoidoksi tarjottiin tuolloin penkillä istumista seuraavaan vuoropariin saakka. Kypäristä ei ollut tietoakaan.
Elämästä pitää kuitenkin rohkeasti nauttia, ettei tarvitse myöhemmin harmitella tekemättä jättämisiä. Pidetään vain kypärien lisäksi järki päässä ja huolehditaan toisistamme. Ja jos niin haluaa uskoa, niin hyvät välit suojelusenkeleihin voivat myös olla paikallaan. Ehkäpä siksi mailasta saanut alakoulukaverini toimiikin nykyään pappina Etelä-Savossa. Hauskaa ja aurinkoista juhannusta!
– Anne
P.S. Hampaiden lankaamisen voi nyt aattoyönä jättää väliin, luvan kanssa ! 🙂
Jaa artikkeli
