Kaunis hymy, parempi mieli..

Keskisuomalainen kirjoitti 6.9. laservalkaisusta suuren jutun valokuvineen. Iloksemme huomasimme, että jutussa oli todennäköisesti testattu samaa laservalkaisumenetelmää kuin mitä me Cocodensissä olemme loistavin tuloksin jo yli vuoden ajan käyttäneet! Toimittaja kuvaili hienosti ja varsin totuudenmukaisesti, kuinka toimenpide tehdään. Pienenä särönä jutussa havaitsimme, että Zoom-valkaisun kerrottiin olevan kaikkein tehokkain valkaisumenetelmä. Mielipiteitä on monia, mutta muistan meilläkin käyneen asiakkaita, jotka eivät olleet saaneet mieleistään lopputulosta Zoom-käsittelyssä ja siksi päätyivät laservalkaisun. Totta kai aina on muistettava, että valkaisun lopputulos on yksilöllinen eikä jokaiselle sovi sama valkaisumenetelmä.

Mukavaa oli myös lukea Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtajan Matti Pöyryn kommentti esteettisen hammashoidon positiivisista vaikutuksista hammashoitotottumuksiin.  Olemme huomanneet tämän ilmiön myös omassa työssämme.  Monet asiakkaat ovat itsekin todenneet ”petranneensa” kotihoitoa, jotta vaalea, kaunis hymy säilyisi pidempään! Valkaisulla voi olla siis myös suoria vaikutuksia suun terveydenhoitoon.

Positiivista oli myös se, että EU aikoo lähitulevaisuudessa rajoittaa esteettisen hammashoidon vain  ammattilaisten piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valkaisuja voi tehdä ainoastaan alan koulutuksen saanut henkilö, käytännössä siis hammaslääkäri tai suuhygienisti. Tällä hetkellä esim. hammashoitajan koulutukseen ei kuulu tämän tyyppiset toimenpiteet, vaikka joskus kuulee hoitajienkin valkaisuja markkinoivan. Surullisinta on kuitenkin kosmetologien toiminta alueella, joka ei heille kuulu. Valkaisuihin liittyy paljon mm. suojaukseen liittyviä asioita, jotka pettäessään aiheuttavat asiakkaalle mm. turhaa kipua. Samoin hampaiden anatomia on tunnettava, puhumattakaan siitä, että joillekin asiakkaille valkaisu ei sovi yleisterveystilanteen vuoksi.

Vaihtoehtona valkaisuille tarjoamme usein soodapuhdistusta, mikä on hellävarainen, mekaaninen hampaiden puhdistusmenetelmä. Jos epäröit valkaisuun ryhtymistä, kannattaa ensin kokeilla soodaa. Tällä menetelmällä hampaiden pinnalta putsataan pinttyneetkin värjäytymät ja tummentumat. Hampaita ei siis vaalenneta kemiallisesti, eikä soodaputsi valkaise luonnostaan tummia hampaita, mutta usein hampaat vaalenevat selvästi, kun pintavärjäymät saadaan pois. Sopii siis esim. teen ja kahvin suurkuluttajille:) Hammaskiven poiston yhteydessä soodapuhdistus maksaa 30 euroa, erillisenä toimenpiteenä veloitus on 50 euroa. Kestoltaan toimenpide on lyhyt: aikaa varaamme siihen puoli tuntia eli suun totaaliraikastuksessa ehtii kipaista vaikka ruokatunnin aikana!:)

Jaa artikkeli