Carl Barksin piirtämässä Aku Ankan tarinassa surumielisen näköinen puhuva koira osaa yhden lauseen: ”Elämme kovia aikoja ystävä hyvä”. Me olemme tätä yhdessä hokeneet eri versioina viime aikoina. Tilanne on poikkeuksellinen, sitä ei voi kieltää. Mutta yritetään yhdessä katsoa tämän outouden yli, sillä tästä selvitään kyllä ja luultavasti kaiken lisäksi meille kaikille jää käteen myös paljon positiivista, vaikka se voi olla nyt hankalaa mieltää.
Mutta huomaatko, mitä kaikkea muuta on jo ilmassa! Linnut laulavat valon ja heräävän luonnon kunniaksi, illat ovat valoisia ja ulkona tuoksuu lämpöisemmän päivän jälkeen ihanasti lupaus orastavasta keväästä ja sitä myötä kesästä. Mitä jos oikeasti rauhoitutaan ja nautitaan kodeistamme ja perheistämme, annetaan luonnon ja ajan hoitaa rikki menneet rutiinit kuntoon. Se vaatii meiltä kykyä uskoa parempaan, olla optimistisia ja yhdessä pitää lippua korkealla! Mutta sehän on meiltä suomalaisilta onnistunut ennenkin, joten ei kun sisua ja lempeyttä kehiin!
Cocodens henkäisee myös hetken. Haluamme varmistua siitä, että virus pannahinen stoppaa riemukulkunsa ainakin meidän vastaanotollamme. Tähän on tutkitusti järeät perusteet, mutta te olette jo kyllästettyjä kaikella korona-tiedolla, joten emme lähde niitä tähän listaamaan. Neuvomme vain, että ellei hammashoitosi vaadi akuuttia toimenpidettä, sitä kannattaa siirtää parempaan ajankohtaan niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Ja se käsien pesu ja kontaktien välttäminen ovat edelleen meidän kaikkien hyväksi.
Ovemme ovat siis tilapäisesti suljettu 27.3.-14.4., mutta seuraamme tilanteen kehitystä ja kerromme, jos olosuhteet tuovat muutoksia. Netti ajanvarauksessa on siis pääsiäisen jälkeisille viikoille jo avattu aikoja mutta nämä varauksella! Olemme puhelinyhteyden ja sähköpostin päässä, jos jokin asia askarruttaa mieltä tai haluat ostaa lahjakortin tai hammashoitotarvikkeita, esim. valkaisuainetta. Ja muistathan tarjouksen Gloss-valkaisusta (250,-) ja hammaskorusta ja kiinnityksestä (60,-)!
Positiivisin ajatuksin siis laskeudumme kotoilun pariin ja nautimme rauhallisista päivistä ja lisääntyvästä valon määrästä ☀️ Ollaan kuulolla!
Anne ja Helena